KLASARI

Matkoja klassiseen musiikkiin

Monday, September 19, 2005

Huilu esiin?

Sain erään tuttavani kautta nuotit Händelin nokkahuilusonaattiin (g-molli). Olen soittanut sitä aiemmin poikkihuilulla, mutta en koskaan kokonaan. Kaikista sävellajeista juuri g-molli on minulle kaikkein mieluisin; poikkihuilu soi kauniisti ylärekisterissä ja alhaallakin on mukavasti tilaa.

Tänään kuuntelin Sibeliuksen Svarta rosor (op.61) Selim Palmgrenin sovituksena. Teos sopii paremmin pianolle kuin lauluäänelle. Pianistina Risto-Matti Marin.

3 Comments:

Blogger ah said...

No mutta eihän se sitten ole enää Svarta Rosor, jos se soitetaan pelkällä pianolla. Nyt olen ihanasti eri mieltä! Ylimalkaan yksinlaulujen instrumentaalisovitukset ovat minulle pelkästään sitä: sovituksia, joista puuttuu suunnilleen 50% olennaisesta. No, se prosenttiosuus kyllä vaihtelee, monet hienot säveltäjät ovat käyttäneet aika keskinkertaista runoutta.
Sibeliusta kaiken maailman sovitusmaakarit ovat eri aikoina kyllä sormeilleet, ja esimerkiksi yksinlaulujen orkesterisovitukset ovat poikkeuksetta romanttista, paksua huminaa verrattuna raikkaaseen pianosatsiin. Pianosäveltäjä Palmgrenin sovitus on varmaan paremmasta päästä. Mutta sittenkin.
Anni

1:05 AM  
Blogger Mikael said...

Kiitos kommentista. Voi olla, mutta se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että pianosovitus yksinkertaisesti kuulostaa niin paljon paremmalta. Olen niin kokematon klassisen laulun kuuntelija, että en...vain osaa kuunnella sitä samalla siitä nauttien.

10:04 PM  
Blogger ah said...

Ahaa! Optimistisesti ajattelisin, että löytyy sieltä laulajien joukosta varmaan aikaa myöten joku, joka ei karmi selkäpiitä pahasti. Sibeliuksen kohdalla nuorehko Jorma Hynninen voisi olla sellainen, tai Anne-Sophie von Otter.
Var det en dröm on aina ollut oma suosikki näistä Sibeliuksen lauluista. Siihen ehkä kuitenkin naisääni, vaikka tuo Anne-Sophie.

2:33 PM  

Post a Comment

<< Home