KLASARI

Matkoja klassiseen musiikkiin

Wednesday, June 22, 2005

Tauko

Huomenna mökille, maanantaina matkalle ja heinäkuussa lomalle.

Tuesday, June 21, 2005

Sonaatteja

Nyt tekee mieli kuunnella ja tutkia Beethovenin pianosonaatteja. Pitäisi löytää sitä varten hyviä levytyksiä.

Corigliano

Hélène Grimaudin Credo on päivän levy. Ensimmäinen sävellys on John Coriglianon Fantasia on an ostinato for solo piano. Mystistä ja kaunista pianomusiikkia. Sen vähäeläisyys on miltei riipaisevaa. Tunnetta, muttei tunteilua.

Lauran mukaan Piano on ylevyydessään soittimien kuningas. Hän saattaa olla hyvinkin oikeassa; on sille pirun puulaatikolle vaan sävelletty niin paljon kestävää musiikkia.

Amerikkalainen John Corigliano (s.1938) on kohtalaisen tunnettu nykysäveltäjä. Kuuluisin työ lienee musiikki elokuvaan Le Violon rouge (ohj. F.Girard).

Monday, June 20, 2005

Iltapäivän soittolista

György Ligeti: Trio for violin, horn and piano (1982)
- Aika uuvuttava, ei toiminut ainakaan tänään.

Arvo Pärt: Cantus in memory for Benjamin Britten (1980)
- Maailman kauneinta musiikkia?

J.S.Bach: BWV1052 (cembalo-konsertti, d-molli)
- Ensimmäinen ja viimeinen osa tiukka, keskimmäinen tylsä.

J.S.Bach: BWV1044 (kolmoiskonsertto; huilu, viulu ja cembalo)
- Loistava, vauhdikas ja helppo.

Sergei Prokofjiev: Viulukonsertto No.1, D-duuri
- Viulistin (Leila Joesowicz) mukaan eksentrinen.

Ignacy Paderewski: Fantaisie polonaise sur der themes originaux, op.19
- Korvasta sisään, toisesta ulos.

Seuraavaksi hiljaisuutta.

Hyvänäköistä musiikkia II

Gramophone-lehden kriitikko Richard Lawrence tuntee syyllisyyttä (7/05), koska on nauttinut Janine Jansenin Vivaldi-levytyksestä. Voiko kaunis, nuori ja hyvännäköinen viulisti soittaa hyvin, tuntuu olevan arvion avainkysymys. Minä ainakin kannatan kokonaisvaltaista estetiikkaa; ei siitä ainakaan haittaa ole. Musiikki on silti se tärkein juttu. Onhan? Onhan? Onhan? On tietysti. Älkää vetäkö hernettä nenäänne - se saattaa juuttua sinne.

Viikon ensimmäinen

Aloitetaan viikko näin:

Erkki Melartin (1875-1937) : Anime sole -Pianomusiikkia (Fuga)

Levyn on tuottanut ja julkaissut Erkki Melartin -seura. Kansilehdessä kerrotaan, että julkaisutyö on tehty talkoohengellä. Pianistit (mm. Ralf "pyörivä kuu" Gothóni ja Eero Heinonen) ovat antaneet esityksensä julkaisuluvan korvauksetta. Äänitykset on tehty Yleisradiossa vuosina 1971-2004. Tuire Ranta-Meyer on puolestaan kirjoittanut kansilehteen kahdeksan sivua varsin asiantuntevaa tekstiä otsikolla Erkki Melartin pianosäveltäjänä. Muutamia kiinnostavia tietoja:

- Nuori Melartin tuli tunnetuksi uutena Sibeliuksena.
- Arveli teostensa tulevan ymmärretyksi vasta 50 vuoden päästä.
- Teki hallinnollisen uran Helsingin musiikkiopiston (nyk. Sibelius-Akatemia) johtajana.
- Sai valtion säveltäjäeläkkeen 33-vuotiaana.
- 1919 professorin arvonimi.
- Piti improvisoinnista.
- Pianomusiikin tunnusmerkki: impressionistinen Skrjabin-tyyli & pohjoismainen ilmaisu.
- Kokonaistuotanto laaja: mm. kuusi sinfoniaa, ooppera, viulukonsertto, sinfonisia runoja ym.

Kuuntelen aina kun ehdin YLE:n yksi -kanavaa. Sen rauhoittava ohjelmavirta ja kuivakkaat toimittajat ovat vasta-ainetta Ylexin ja Novan kaltaisten kaupallisten kanavien kompressoidulle hittien pakkosyötölle ja hermot repivälle "läpänheitolle". Anime Solen musiikki vastaa täydellisesti mielikuvaani suosikkikanavani stereotyyppisestä musiikkiäänimaisemasta:

Ja seuraavaksi kuulemme Erkki Melartinin pieniä lyyrisiä tunnelmakuvia Lyrik. op. 59. Pianoa soittaa Marita Viitasalo.

Erittäin hyvää musiikkia. Tällaisesta säyseän pohdiskelevasta menosta ja meiningistä minäkin pidän.

Sunday, June 19, 2005

Lepopäivä

Lapiointia, ei musiikkia. Linkiksi kansatieteellinen lapio: lapio.

Saturday, June 18, 2005

Beethovenia muiden suista

Musiikinkuuntelun sijasta olen tehnyt puutarhatöitä: kantanut 3000 kg tiiliä ja levittänyt ne pitkin pihaa. Ehdin kuitenkin vierailla välillä käymälän puolella lukemassa Beethovenista. Käykää tekin.

Apokalyptista vankileirimusiikkia

Päivän ensimmäisen kuunteluelämyksen tarjosi Olivier Messiaen (1908-1992) ja hänen kahdeksanosainen sävellyksensä Quatuor pour la fin du temps. Suomeksi kvartetto ajan lopulle. Kvarteton kokoonpano ei ole kaikkein käytetyimpiä: piano, viulu, sello ja klarinetti. Syy tähän on pakon sanelema: Messiaenilla ei ollut muita soittimia ja soittajia käytössä säveltäessään teoksen sotavankina Görlitzin vankileirillä Puolassa vuonna 1940.

Uskomatonta, että päädyin lähes tismalleen samanlaiseen ajan kokemukseen kuin tutkijat Paul Griffiths ja James McCall - kuuntelin nimittäin koko teoksen kahteen kertaan ennen kuin aloin selvitellä taustoja. Olen varma, että suurin tekijä tässä ajan pysähtymisen illuusiossa on ennen kaikkea orkestroinnissa; Messiaen on kirjoittanut kaikille soittimille runsaasti tilaa mitä erilaisimpien muoto- ja rytmiratkaisujen sisään. Tässä sävellyksessä on purtavaa ja kuunneltavaa yllin kyllin ja hyvältäkin se kuulostaa.

Friday, June 17, 2005

Krysztof Penderecki ja assosiaatiot

Assosiaatioita kolmeen Krysztof Pendereckin (s.1933) sävellykseen:

1.) Emanationen (1958) - pahaenteisyys, murha, kipu
2) Partita (1971) - King Crimson, häiriö, kanava
3) Cello Concerto (1972) - rikki, kauna, raja

Voitteko kuvitella tuollaisia assosiaatioita Mozartin kujeilevista divertimentoista?

Puolalainen säveltäjä keksi käyttää jousi-klustereissa* puoltasävelaskelta pienempiä mikrointervalleja. Mikromaailma on hänen soundinsa. Hyvää kamaa.

[*Klusterissa soitetaan yhtä aikaa kaikki säveltäjän merkitsemät sävelet]

Lisäys: Jugendfoto.

Tunnelmallista aamumusiikkia

Arthur Schnitzlerin Unikertomus on kiehtova kirja. Se ilmestyi suomeksi alunperin (1928) nimellä Tohtori eksyy erotiikkaan. Stanley Kubrick ohjasi tästä lyhyestä romaanista (n. 130 sivua) pitkän elokuvan nimeltä Eyes Wide Shut (1999). Pidin elokuvasta, erityisesti siinä kuultava musiikki oli mieleen.

Suosikkini on edelleen alunperin Transylvaniassa konservatorio-oppia saaneen Gyorgy Ligetin (s.1923) sävellys Mesto, rigido e cerimionale. Se on toinen osa pianosarjasta Musica Ricercata (1951-1953). Kokonaisuuden viimeisessä osassa kuullaan kaikki kromaattisen asteikon 12 säveltä.

Elokuvassa kuultavassa osassa kaksi säveltä, F ja fis, vuorottelevat ja muodostavat osan motiivin. Kromaattisuus kuulostaa erittäin uhkaavalta. Eräässä haastattelussa Ligeti kertoi säveltäneensä teoksen tikariniskuksi Stalinin sydämeen. Lumoavaa ja myyttistä.

Thursday, June 16, 2005

DVD ja vuosisadat

Menuhinia voi kuuntelun ohella myös katsella, kun EMI on julkaissut hänen esiintymisiään DVD:llä. Eilen lainasin tällaisen. Beethovenin op.61 on tuttu Anne-Sophie Mutterin esittämänä, mutta tuota Bruchia ja Mozartia en muista kuulleeni. EMI on näköjään julkaissut myös Maria Callasia, jonka kaunista nenää muisteltiin taannoin mm. Kasassa. Täytynee tarkistaa.

Ajetelkaa, että vuonna 1963 syntynyt Mutter esittää vuonna 1770 syntyneen Beethovenin vuonna 1810 sävellettyä teosta vuonna 1710 rakennetulla Stradivariuksella 2000-luvulla.

Wednesday, June 15, 2005

Seuraavaksi ehkä Beethovenia ja Yehudia

Tommin hankintaehdotus vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täytyy ensin hankkia levy käsiini. Eilen tapasin baarissa ystävän, joka kertoi käyneensä yhdysvaltalaisen Yehudi Menuhinin (1916-1999) konsertissa.

Nippelitietoa: Kun Menuhin tapasi Jean Sibeliuksen Helsingissä vuonna 1955, hän oli huojentunut siitä, että ukko oli selvinpäin.

Tuesday, June 14, 2005

Rakkautta Palestrinasta Väinämöiseen

Laulujen laulu, entiseltä nimeltään Korkea Veisu on varsin pidetty Raamatun (VT) runoelma. Kaksi neroa on onnistunut saattamaan tämän miehen ja naisen välisen vuoropuhelun säveliksi.

Giovanni Pierluigi da Palestrina (1525-1594) oli kontrapunktin mestari, joka riisui musiikista kaiken ylimääräisen polyfonian ja kromatiikan - toisin sanoen kysymyksessä on eräänlaista renessanssin sakraalia easy listeningia. Käsitteellä Palestrina-tyyli tarkoitetaan nimenomaan tasapainoa melodian ja harmonian välillä. Palestrinan rauhoittava ja kaunis veisu on latinaksi Cantinum Canticorum Salomonis.

Toinen nero on tietenkin, luonnollisesti, Vimpelin Väinämöinen. Huhujen mukaan Väinämöinen eli kansanlaulaja Eeli Kivinen (1900-1990) osasi Veisun kokonaan ulkoa ja pystyi esittämään siihen pohjautuvan sävellyksensä tismalleen samanlaisena ja sekunnilleen samanpituisena olosuhteista riippumatta. Eelistä ei kuitenkaan tämän enempää.

-----------------------------------------------------------------
Kontrapunkti on Lepo Laurilan musiikkisanaston (1949) mukaan

Taito kuljettaa useita sävelmiä sointuisasti ja itsenäisesti toistensa ohella

Siis varsin yksinkertaista ja helppoa.

Monday, June 13, 2005

Väinö Raitio: Joutsenet

Arvoituksellinen Väinö Raitio (1891-1945) toi Suomen musiikkielämään tuulahduksen modernia. Hänen yhdistetään ekpressionismin ja impressionismin ohella mm. Les Six -vaikutteita (kuuluisa ranskalainen säveltäjäryhmittymä). YLE:n sivuilla hänen musiikkia luonnehditaan ekpressiivisen koloristiseksi.

Olen kuunnellut Raition sinfonista runoelmaa Joutsenet (op.15). Aika vaikea pala. Teokseen on nähtävästi haettu impressionistista sointiväriä yhdistettynä sibeliaaniseen kansallisuuteen. Joutsenet on vakavaa musiikkia vailla minkäänlaista huumoria. Raitio saattoi hyvinkin olla samanlainen tosikko kuin Sibelius. Teoksen loppuosa on erikoinen; sävellys ikään kuin katoaa hitaaseen diminuendoon.

[Väinö Raitio -seura ry]

Hyvännäköistä musiikkia

Nuoruus ja ulkonäkö ovat valtteja myös klassisessa musiikissa. Uusi teinitähti Nicola Benedetti.

Meemi

Tuuban Tuuba ja Hetkiä-blogin Laura haluavat tietää mitä kuuntelen. Olen vastannut molemmille, että asia selviää lukemalla Klasaria. Kuuntelen toki muutakin musiikkia kuin klassista. Suurin osa kuuntelemastani musiikista on aika tavallista populaarimusiikkia. En ole erikoisuudentavoittelija.

Onnitteluni Lauralle Saimaan Sävel-voitosta!

Sunday, June 12, 2005

Sana sunnuntaiksi

Soitin, instrumentti (it. stromento)

Väline, jolla tuotetaan tarkoituksellisesti organisoitua ääntä eli musiikkia.

Musikologit E.M. von Hornbostel ja Curt Sachs jakoivat soittimet neljään pääluokkaan.

1.) Idiofonit - värähtelijänä koko soitin
2) Membranofonit - värähtelijänä pingotettu kalvo
3) Kordofonit - värähtelijänä pingotettu jänne
4) Aerofonit - värähtelijänä on ilma

Viidentennä luokkana pidetään nykyisin elektrofoneja. Esimerkiksi Oliver Messiaen käytti vuonna 1948 Turangalila-sinfoniassaan 1920-luvulla kehitettyä ranskalaista elektrofonia Ondes Martenot (Martenot'm aallot). Keksijän nimi oli Maurice Martenot.

Saturday, June 11, 2005

1812

1800-luvun alkuvuosina Euroopan johtava häirikkö Napoleon hyökkäsi valtavalla armeijallaan Venäjän kimppuun. Syntyi tappelu, jota kutsutaan Borodinon taisteluksi. Tässä ranskalaisten täpärästi voittamassa taistelussa kaatui noin neljäkymmentätuhatta venäläistä sotilasta, ranskalaisia kolmekymmentä tuhatta.

Kun tapahtumasta oli kulunut 70 vuotta, Nikolai Rubinstein (1835-1881) tilasi Pjotr Tsaikovskilta (1840-1893) sävellyksen, juhla-alkusoiton, venäläisen teollisuusnäyttelyn avajaisiin Borodonin urheiden sotilaiden muistoksi ja Kristus Vapahtajan katedraalin (Kreml) valmistumisen kunniaksi. Tsaikovskia pänni koko tilaus; hän koki sen vastenmielisenä.

Alkusoitosta tulee hyvin meluisa ja kovaääninen. Sävellän sen ilman erityistä tunnetta tai intoa, ja siksi sillä ei lultavasti ole lainkaan taiteellista arvoa. - Näin oli Pjotr Tsaikovski itse tuumanut (Alexander Waugh).

Sävellys sai ensi-iltansa Moskovassa elokuun 20. päivänä 1882. Kuten tiedetään, katerdaali tuhoutui vallankumouksen karkeloissa noin 35 vuotta myöhemmin. Ilmeisesti juhlasoitosta ei tullut koskaan mitään hittiä. Myöskään kriitikot eivät ole erityisesti arvostaneet teosta.

Nykyään Juhla-alkusoitto 1812 (op.49) on kultakorva-hifistien suosiossa. Biisissä on nimittäin riittävästi kontrasteja ja intensiteettiä sekä orkesteritehoja laitteiden testaamista varten. Esimerkiksi kahdennentoista minuutin jälkeen kuullaan tykinlaukauksia, seuraavassa hetkessä kirkonkelloja ja lopussa jälleen heti pauhaavan sotilasteeman jälkeen vielä uudelleen tykkejä vaskisoitinten metelöidessä ympärillä. Hyvä, että sävellykselle on käyttöä.

Iltapäiväksi Beethovenin pianosonaatteja.

Friday, June 10, 2005

Venäläinen kansallisromantiikka

Ennen kaikkea muuta olen venäläinen

Pjotr Tsaikovski Nadezda Von Meckille vuonna 1888.

Kuunteluun: D-duuri viulukonsertto, op. 35
Kuunteluun myös: F. Schubertin Der Tod und das Mädchen (D810), vastapainoksi.

Thursday, June 09, 2005

Sellokonsertto

Kuuntelussa Camille Saint-Saënsin (1835-1921) sellokonsertto nro 1, op.33. Selloa soittaa tällä Deutche Grammophon-julkaisulla (1998) Mischa Maisky, joka loikkasi Neuvostoliitosta Israeliin vuonna 1973. Sello on seksikäs soitin, ei siitä pääse mihinkään - varsinkin silloin, kun naiset soittavat sitä. En tiedä, mutta minulla on sellainen mielikuva, että myös miespuolisista sellisteistä tykätään. Mainiossa Kolya-elokuvassakin sivuttiin asiaa: Zdenekin Sverakin näyttelemä sellisti Frantisek Louka oli muistaakseni aikamoinen kuljailija. Mutta kuljailua on tämä sellokonserttokin. Maiskyn sello soi lyyrisesti ja täyteläisesti, a-mollissa lienee hyvä revitellä. Osat:

Allegro non troppo (nopeasti, mutta ei liian nopeasti)
Allegretto con moto (hilpeästi, liikkuvasti)
Tempo primo (alkuperäinen tempo)

Verratkaapa Maiskya mandoliini-virtuoosiin David Grismaniin. Partasuut voisivat olla vaikka veljeksiä.

Wednesday, June 08, 2005

Linkki

Suosittelen lukemaan ajatuksella säveltäjä Kalevi Ahon erinomaisen artikkelin 1900-luvun taidemusiikin historiasta. Taidanpa oikein printata tekstin. Näin Ahon kirjaimellisesti luonnossa viime kesänä. Hän jutteli eloisasti Pyhällä metsässä Rascher Saxophone Quartetin jäsenten kanssa onnistuneen konsertin päätteeksi.

Tuesday, June 07, 2005

Sallinen, vinyylit, Zappa ja Varèse

Hyvää musiikkia syntyy siellä, missä yksinkertaisuus ja voima yhdistyvät", sanoo tänä keväänä 70 vuotta täyttänyt Aulis Sallinen.

Kirjaston klassisten vinyylilevyjen hylly on rauhoittava näky; lähes tuhat vuotta musiikkia - siinä on loppuelämäksi kuunneltavaa. Levyt ovat huippukuntoisia, kuin uusia. Nappasin kuitenkin mukaani CD-levyn: Muistaakseni Frank Zappa diggali Edgard Varèsea (1883-1965). Lainasin Varèsen "The Complete Works". Ennakko-odotuksia ei ole.

Monday, June 06, 2005

Lähdeteoksia

Tänään kirjastosta tarttui mukaan lähdekirjallisuutta:

Paul Griffits: Musica Nova (Puijo)
Lauri Otonkoski (toim.) : Klang - uusin musiikki (Gaudeamus)
Erkki Salmenhaara: Vuosisatamme musiikki (Otava)
Donald Jay Grout: History of western music (Dent)

Griffitsiä lukuunottamatta kaikki ovat entuudestaan tuttuja tenttikirjoina. Minulla on hieno muisto Groutista. Kun luin Beethovenista kertovaa lukua parvekkeellani heinäkuussa 1995, ukkonen jyrisi ja salamat iskivät. Onko Beethoven jumala, mietin leikilläni.

Salablogi

Olen kertonut tästä uudesta blogistani ainoastaan yhdelle ihmiselle, mutta silti yllättävän moni tietää tai on arvannut. Kuuntelen nyt hiljaisuutta, mutta kohta työnnän kasetin työpöydälläni lötköttävän mankkani pesään. Lähden luostarin puutarhaan.

Sunday, June 05, 2005

Illalla, kohta

Olin koko päivän talkootöissä. En jaksa sittenkään kuunnella muita konserttoja. Sen sijaan nauhoitan yhdeksältä alkavan Luostarin puutarhassa -radio-ohjelman. Kas siinäpä on muuten kaunis nimi ohjelmalle. Se houkuttelee kuuntelemaan. Tänään on luvassa "Kontrapunktin leikkiä ja protestanttisen kirkkomusiikin perusleipää".

Ensivaikutelma

Lainasin musiikkikirjastosta vanhan Alan Civil -vinyylin 70-luvun alusta ja Naxoksen levytyksen vuodelta 1988. Muita levytyksiä ei löytynyt. Kun tutkin levyjä kirjaston hiljaisuudessa, ällistelin konserttojen lyhyitä kestoja. Ensimmäinen (KV412) on kaksiosainen ja sen kesto on noin kahdeksan minuuttia. Kolmiosainen numero 4 (KV495) on kaikkein pisin, noin viisitoista minuuttia.

Kuuntelin automatkalla ykkösen. Konsertto kuulostaa aika tavanomaiselta wieniläisklassismilta, taatulta Mozartilta; kevyttä, melodista ja helppoa, miellyttävää musiikkia. Pärtin Tabula Rasasta on sanottu, että siinä ei ole dramatiikkaa. Olen eri mieltä. Se on mitä dramaattisinta musiikia, kun sitä vertaa Mozartin ensimmäiseen käyrätorvikonserttoon.

Tämä oli ensivaikutelmani. Kuuntelen loput konsertot illalla.

--------------------------------------------------

KV tarkoittaa tulee sanoista Köchel-Verzeichnis. Se on numeroiden yhteydessä Mozartin sävellysten tunnistamiseksi kehitetty järjestelmä. Ludwig Von Köchel julkaisi Mozartin sävellysten kronologisen luettelon vuonna 1862.

Saturday, June 04, 2005

Tietoja käyrätorvesta

Ennen kuin alan kuunnella Mozartin käyrätorvikonsertteja, esittelen soittimen historian Mozartiin aikaan asti.

Käyrätorvi on italiaksi corno, ranskaksi cor ja englanniksi french horn tai pelkkä horn. Itse pidän eniten sanasta käyrätorvi. Se on hauska yhdyssana.

Roomalaiset taittoivat torven mutkalle ja kutsuivat soitinta nimellä buccina. Renessanssin ja barokin soitinrakentajat kyhäsivät ympyrän muotoisen metsästystorven corno da caccia, jota käytettiin metsästyspuuhissa signaalien ja fanfaarien soittamiseen. Ruotsalaiset ja saksalaiset kutsuvatkin tähän perustuen käyrätorveaan sanalla valthorn ja waldhorn.

Ensimmäistä kertaa käyrätorvea käytettiin orkesterissa metsästyskohtauksen yhtedessä eräässä Jean-Baptiste Lullyn (1632-87) oopperassa vuonna 1664. Seuraavalla vuosisadalla torvea pienennettiin ja hiukan paranneltiin. Tosin vielä Bachin ja Händelin aikaan soittimella voitiin soittaa ainoastaan muutamia luonnonsäveliä eli pelkällä puhallustavalla syntyviä yläsäveliä (tästä joskus lisää).

1700-luvun kuluessa käyrätorveen liitettiin ylimääräisiä putkenkappaleita, jotka mahdollistivat sävellajien käytön - tosin vain yhtä kerrallaan. Tällaiselle käyrätorvelle Mozart sävelsi kuuluisat käyrätorvikonserttonsa.

[Lähde: Gereon Brodin - Musiikkisanakirja]

Friday, June 03, 2005

Käyrätorvi

Kommenttien innoittamana ja hetken harkittuani olen päättänyt syväkuunnella nuottien kera W.A. Mozartin käyrätorvikonsertot. Kyllä, käytätorvi on juuri se rullalle pistetty vaski, jota soitetaan koura torven (ns. kellon) sisällä. Mozart jaksoi tutkia käyrätorvea neljän konserton verran. Jos minua huvittaa, otan selvää millainen tämä soitin oli 1700-luvun jälkipuoliskolla.

Sielu, jossa ei ole vielä jälkiä kokemuksista

Arvo Pärt (s.1935) on virolainen säveltäjä, jonka teoksista on helppo pitää. Hän ei pelkää yksinkertaisia elementtejä ja uskaltaa säveltää teoksiinsa jopa kolmisoinnun. Kokeilujensa jälkeen Pärt nimittäin palasi vuonna 1976 melkein tonaalisuuteen. Näin löytyi tyyli.

Tabula rasa (1977) on konsertto kahdelle viullle, jousiorkesterille ja preparoidulle pianolle. Teos perustuu barokin concerto grossoon eli soolosoitinten ja orkesterin vuoropuheluun. Preparoitu piano on mitä ilmeisimmin John Cagen (johon tulen varmasti vielä palaamaan) kummallinen keksintö. Sen idea on yksinkertainen: pianon tai flyygelin kielten väliin tungetaan tavaraa erilaisten sointien aikaansaamiseksi. Onkohan olemassa pianisteja, jotka soittavat pelkästää preparoitua pianoa, prepapianisteja?

Tabula Rasa on kaunis sävellys. Se on jotenkin lohduttavan kuuloinen. Eteneminen on maltillista ja rauhallista, mietiskelevää. Koska halusin kuunteluelämyksestä esteettisesti kokonaisvaltaisen, valitsin kuuntelukappaleeksi ECM Recordsin vinyylijulkaisun vuodelta 1984. Viuluissa Gidon Kremer ja Tatjana Grindenko, prepapianistina Alfred Schnittke. Liettuan kamariorkesteria levyllä johtaa Saulus Sondeckis.

Sisäkannessa on hieno valokuva Arvo Pärtistä. Asento on hyvä.

Rautavaara nuorena ja hurjana

Sain vihjeen tutustua Einojuhani Rautavaaran ensimmäiseen jousikvartettoon vuodelta 1952. Etsin nimittäin eräälle opettajalle (viulu) helpohkoja jousikvartetto-nuotteja ja kuulin, että Rautavaaran sävellys saattaisi soveltua musiikkiopiston edistyneille oppilaille. Ei ehkä kuitenkaan; mitään helppoa soitettavaa se ei takuulla ole.

Rautavaara sävelsi kvarteton 24-vuotiana Sibelius-Akatemian oppilaana ennen varsinaisten sävellysopintojen aloittamista. Teosta kuvailtiin uusklassillis-moderniksi ja sitä esitti Pentti Rautawaaran johtama Helsinki-kvartetti aina Italiassa asti. Kahdessa ensimmäisessä osassa säveltäjä on rakentanut melodiikan ns. symmetrisille asteikoille (dim-sointuasteikko) ja viimeiseen osaan hän on ladannut arkaaisia, suomalaiskansallisia aineksia. Lyhyt sävellys, kesto ainoastaan kaksitoista minuuttia.

Ensimmäinen osa on rock (Presto), toinen folk (Andante) ja kolmas on proge / blues (Vicace assai). Lisää varhaista Rautavaaraa, kiitos.

[Levy: Rautavaara - String Quintet "Unknow Heavens". String quartets 1 & 2. Jean Sibelius Quartet, Jan Erik Gustafsson, cello. Ondine 1998.]

Thursday, June 02, 2005

Musikaalisuus

En oppinut 9-vuotiaana poikkihuilun opiskelijana millään ulkoa erästä Mozartin helpohkoa menuettia. Eilen luin kirjasta, että Mozart oli säveltänyt sen 5-vuotiaana.

Tänään kuuntelussa

- Arvo Pärt: Tabula Rasa (1977)
- Einojuhani Rautavaara: ensimmäinen jousikvartetto (1952)

Pärtin teoksessa käytetään preparoitua pianoa. Rautavaaran nuoruudentyön ensimmäinen osa kuulostaa eilisen koekuuntelun perusteella lähes rock and rollilta (ainakin Stravinski on ollut vaikuttamassa). Kirjoitan aiheesta lisää illalla syväkuuntelun jälkeen.

Eilen ilmestyi uusi Rondo Classica. Vaikka lehti onkin aika laulupainotteinen, on se silti aina mielenkiintoista luettavaa. Ammattilaisten tekemä.

Wednesday, June 01, 2005

Vivaldi

Mitä hengenmies ja säveltäjä Antonio Vivaldi (1678-1741) tuumaisi nykyisestä tavasta markkinoida barokkia? Näyttäisikö peukkua?

Concerti e cantate da camera II
La verità in cimento
Orlando finto pazzo
Orlando furioso
Mottetti

Varmasti näyttäisi, sillä toimihan Antonio aikanaan myös oopperamanagerina. Naïve osaa pakata Vivaldin houkuttelevasti.

Lopuksi mielenkiintoinen tieto: Vivaldin musiikki tuli tunnetuksi vasta 1920-luvulta lähtien, kun Torinon kansalliskirjaston johtaja Luigi Torri ja musiikinhistorioitsija Aleberto Gentile toivat sävellykset esille suuren tutkimustyön myötä.

Victor Hartmannin näyttelyssä

Ala-asteella luokkamme seinällä oli säveltäjien kuvia. Modest Musorgski (1839-1881) näytti vanhalta juopolta. Kaiken lisäksi hän oli ilmeisesti saanut nyrkistä silmäänsä. Olin vaikuttunut.

Viikko sitten kuuntelin Ravelin orkesteriversion Musorgskin pianosarjasta Näyttelykuvia. Se ei kuulostanut hyvältä, vaan raskaalta ja tukkoiselta. Toisen sovituksen on tehnyt suomalainen Leo Funtek (molemmat 1922). Päätin kuitenkin kuunnella alkuperäisen sävellyksen. Teos perustuu Musorgskin ystävän, arkkitehti ja maalari Victor Hartmannin retrospektiiviseen näyttelyyn vuodelta 1874.

Sarjassa on kymmenen maalausta tunnelmoivaa sävellystä ja viisi Kävely-nimistä osaa. Kävelyn teema on mieleenpainuva. Sen sävy on pentatoninen ja sen kesto on kaksi tahtia, joista ensimmäinen on tahtilajiltaan 5/4 ja jälkimmäinen 6/4. Teema on erittäin tunnettu.

Suosikkini on Vanha linna (nuottikirjassa Il vecchio castello), joka etenee kauniisti gis-mollissa. Pidän siitä ennen kaikkea sen staattisen basson vuoksi. Se lähes kuin borduna. Myös melodia on luomoava. Voi olla, että hankin näyttelykuvat kokoelmiini. Kuuntelemani pianisti oli Geoffrey Saba ja levytys vuodelta 1985.